äitienpäivän aattona

09.05.2020

Lainaus kirjasta Seuraa minua /Richard Bach:

Pystyvätkö kilometrit tosiaan erottamaan ystävät toisistaan? Jos haluat olla rakkaasi kanssa, etkö jo ole hänen luonaan?

Kuinka rajallinen onkaan mielemme, miksi tosiaan haikailemme sitä, että nyt korona-aikana emme voi tavata rakkaitamme. He ovat sydämessämme, niin lähellä, ettei lähempänä enää voi olla ketään.


Nyt kun elämme eristyksen aikaa, niin mieli on monella lailla koetuksella.  Voimme tutkia sitä, miten pysyä tässä ja nyt, eikä haikailla mennyttä ja huolestua tulevasta, toisaalta voimme rikkoa mielemme rajoja loputtomasti kokeillen ja etsien. Kysyen voisiko kokea olevansa lähellä rakkaitaan mielessään.

Tässä dualistisessa kaksinapaisessa muodon maailmassa on haasteellista elää niin, että unohtaa muodon ja keskittyy enemmänkin siihen, millä ei ole muotoa. Energia kaiken muodon ympärillä on kaikki. Muoto on vain kiteytynyttä energiaa.

Kävin kerran kahden viikonlopun mittaisen Luovan piirtämisen kurssin, jossa opettelimme piirtämään niin, että unohdimme muodon ja keskityimme piirtämään tyhjää tilaa muodon ympärillä. Loistava kurssi. Opin piirtämään sillä tekniikalla. Betty Edwards on kirjoittanut kirjan tuolla nimellä, jota voin lämpimästi suositella ja päätin juuri aloittaa piirtämisen sen ohjeilla uudelleen.

Aloita sinäkin, se on upea matka, jonka voi tehdä ihan pelkästään siksi, että voi löytää tuon tyhjän tilan, joka on meitä hallitsevan muodon ympärillä. Se on tila, joka ei ole aikaan ja paikkaan sidottu, siitä juuri puhuu myös Richard Bach kirjassaan Lähellä jokainen sydän.







Kuinkas kävikään..

Otsikkosi Menee Tähän

Kirjoita alaotsikko tähän

Tässä tekstisi alkaa. Voit klikata tästä ja alkaa kirjoittamaan. Sed ut perspiciatis unde omnis iste natus error sit voluptatem accusantium doloremque laudantium totam rem aperiam eaque ipsa quae ab illo inventore veritatis et quasi.

Ea commodi consequatur quis autem vel eum iure reprehenderit qui in ea voluptate velit esse quam nihil molestiae consequatur vel illum qui dolorem eum fugiat quo voluptas nulla.