Luomme oman todellisuutemme

29.06.2020


Luomme sen mielessämme sisäisen puheemme avulla. Mieleeni muistui kaksi tarinaa, toinen tarina ja toinen oma kokemus.

Olet saattanut kuullakin tämän tarinan:

Mies ajoi matkallaan harvaan asutetulla maaseudulla aamuyön tunteina ja hänen autostaan puhkesi rengas. Harmikseen mies huomasi, että hänellä ei ollut tunkkia. Vararengas onneksi löytyi. Mies mietti, mitä tehdä. Hän alkoi katsella ympärilleen ja huomasi jonkin matkan päässä maalaistalon. Hän ajatteli, että menenpä kysymään sieltä tunkkia lainaksi.

Siinä kävellessään hän alkoi puhua sisäisesti itsensä kanssa: Kello on puoli neljä, ei siellä varmaan kukaan ole hereillä, jos siellä nyt on edes ketään kotona. Turhaa kävelen. Niin ja mistäs senkään tietää onko niillä edes autoa ja jos on, niin onko tunkkia. Niin ja jos on tunkki, niin lainaavatko he sitä ventovieraalle keskellä yötä. Eivät varmaan. Eivätkä varmaan edes avaa ovea. Mutina miehen mielessä jatkui ja jatkui...ei varmaan-tyyliin. Kun hän pääsi talon pihaan ja koputti oveen, hän oli jo aivan raivoissaan mielessään. Ystävällinen isäntä avasi talon oven ja kysyi: mikä hätänä?

Mies pui nyrkkiään ja huusi: Pitäkää saatana tunkkinne!

Toinen tarina:

Eräs sukulaiseni oli muuttamassa ja joutui tyhjentämään taloaan. Ajoimme kaupunkiin ja hän näytti kääntyvää tietä ja kertoi, että siellä on heidän kaatopaikkansa. Sanoin, että onpa hyvä, että se on noin lähellä. Sukulaiseni sanoi, että no joo, mutta siellä on aivan hirveän huono palvelu, hän ei menisi sinne, jos ei olisi aivan pakko.

Sanoin, että nykyisin se kai on niin, että kaatopaikat toimivat itsepalveluperiaatteella, sen vuoksi siellä on eri alueet kyltitettyinä, että ihmiset tietävät, mihin mitäkin vievät.

Hän alkoi kuitenkin kertoa, mistä hänen käsityksensä huonosta palvelusta johtui. Hän oli jossain vaiheessa vienyt sinne pesukoneen, eikä saanut apua. Mies vain istui kopissaan, eikä tullut auttamaan. Siellä se vain istui, vaikka hän olisi tarvinnut apua. Hän oli niin kiukkuinen, että lähti maksamatta.

Hmmm. Kun kysyin pyysikö hän apua, niin hän sanoi, että olisihan miehen pitänyt tietää pyytämättäkin. Siellä ei ollut ketään muuta hänen lisäkseen, siellä se vain istui kopissaan... Ja minä vain tivasin, että kävitkö pyytämässä apua. No en.

Luomme oman todellisuuden päässämme. Käymme keskustelua mielessämme, emmekä ollenkaan kyseenalaista sitä. Tarinan mies oli sisäisessä keskustelussaan päättänyt, ettei saa tunkkia lainaksi. Sukulaiseni oli sisäisessä keskustelussaan päättänyt, että kaatopaikalla on huono palvelu, eikä siellä saanut palvelua - pyytämättä.

Luulenpa, että vastaavan laisista tarinoista syntyisi kirja jos toinenkin.



Kuvan lähde: Pixapay




Kuinkas kävikään..

Otsikkosi Menee Tähän

Kirjoita alaotsikko tähän

Tässä tekstisi alkaa. Voit klikata tästä ja alkaa kirjoittamaan. Sed ut perspiciatis unde omnis iste natus error sit voluptatem accusantium doloremque laudantium totam rem aperiam eaque ipsa quae ab illo inventore veritatis et quasi.

Ea commodi consequatur quis autem vel eum iure reprehenderit qui in ea voluptate velit esse quam nihil molestiae consequatur vel illum qui dolorem eum fugiat quo voluptas nulla.