Häpeä
Kerran tunsin häpeää suuren ja rakkaan pomoni käytöksestä. Olimme palaamassa messumatkalta ja poikkesimme kotimatkalla kahvilaan. Itse istuin jo pöydässä, kun hän otti lautaselleen karjalanpiirakan. Se pääsi putoamaan ja mitä hän teki? Hän sadatteli ja potki sitä lattialla. Tyylikkäästi pukeutunut skonelainen vanha herra. Tiesin, että hän oli ollut hirvimetsällä, jossa hänen kätensä hermo oli katkennut. Käteen ei oikein voinut luottaa, se pudotti piirakan. Mutta kuka sitä piirakkaa potki? Suljin silmäni häpeästä.
Katsoin erään haastatteluohjelman, jossa kaksi naista koki julkista häpeää. Toinen tekemisistään reality-ohjelmassa, toinen nuoruuden kokeiluistaan. Molemmat olivat joutuneet rajun julkisen lynkkauksen kohteeksi. Mutta he aidosti häpesivät ja katuivat. Kolmas haastateltava oli mies, joka oli julkisesti laukonut "sovinistisia totuuksia" naisista. Nuo julkeudet, joita hän naisista puhui, johtuivat kenties siitä, että hän oli huono häviäjä reality-ohjelmassa. Hänen pudotuksensa ohjelman alkumetreillä tuli hänelle itselleen varmasti puskista. Mutta kun haastattelija tivasi, että kadutko sanomisiasi tai häpeätkö niitä, kun olet saanut rajusti palautetta asiasta. Tuo mies vastasi, että hän ei kadu. Hän sanoisi samat asiat uudelleen. Totta kai, sillä miehen ajattelu ei ollut muuttunut saamastaan palautteesta. Hän ajatteli edelleenkin naisista niin kuin oli sanonut. Ei hänellä ollut mitään hävettävää tai kaduttavaa.
Peter Senge (kirjailija ja kouluttaja) on sanonut, että jos ajattelu ei muutu, ei muutu tekeminenkään. Puheessa paljastamme arvomme ja sen, miten ihmisistä ajattelemme, koko maailmankuvamme.
Kuvan lähde: Pixabay / skorchanov