Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

09.04.2021

Kun työskentelin Kiinassa 1989, niin Suomessa ei ollut vielä kännyköitä käytössä. Itselläni oli kannettava puhelin, jonka akku painoi vähintääkin viisi kiloa. Katselin kuinka pikkuruiset kännykät levisivät vauhdilla HongKongin puistoihin, joissa äidit työnsivät vauvojaan rattaissa ja puhuivat päivät pitkät puhelimiinsa. Näky tuntui itsestä kummalliselta. Ei aikaakaan, kun sama toistui meilläkin.

Muistan kuinka 60-luvulla menin Tampereella Rautatienkadun Postikonttoriin, jossa sijaitsi lennätin. Tilasin puhelun äidilleni Kemiin. Istuin puiselle penkille odottamaan. Joskus sai odottaa kaksikin tuntia. Kun vuoroni tuli, siirryin numeroituun puhelinkoppiin puhumaan. Muutamassa minuutissa piti kuulumiset vaihtaa, niin kallista se oli.

Nyt soittelen videopuheluita ystävälleni Australian Tasmaniaan, saatamme puhua tunninkin - ilmaiseksi. Jos minulle olisi vaikka vielä 80-90-luvullakin kerrottu, että niin tulen tekemään, en olisi uskonut.

Lapsuudessani vain unelmoitiin väritelevisiosta. Kun CD-levyt tulivat markkinoille, niiden väitettiin syrjäyttävän kasetit, tuskin uskoimme. Silloin emme vielä ymmärtäneet, että nyt 2021 tuskin kukaan käyttää CD-soittimia. Kuka olisi uskonut?

Videovuokraamot olivat monen viikonlopun käyntikohde ja leffoja katseltiin innolla. Katsotaan varmaan vieläkin, mutta montako videovuokraamoa on enää olemassa. Kuka olisi uskonut?

Kuka olisi uskonut, että meillä Suomessa hallitus kaavailee ulkona-liikkumiskieltoa ja maskipakko on liikennevälineissä ja kaupoissa, työpaikoilla ja kouluissa.

Kuka olisi uskonut sitäkään, että some täyttyy ihmisistä, jotka hypettävät riemuissaan siksi, että ovat saaneet koronarokotteen. Tai sitä, että Tampereella Ratinan Stadionilla on satojen metrien jono ihmisistä, jotka odottavat rokotusvuoroaan.

Mietinpä vain, että minkälainen maailma olisi ollut vaikkapa 60-luvulla, jos korona olisi silloin levinnyt. Olisimmeko menneet naapurin televisiosta katsomaan hallituksen tiedotuksia siitä, kuinka monta tänään on kuollut koronaan Brasiliassa tai meillä Suomessa.

Maailma muuttuu Eskoseni... mutta mihin suuntaan?


Kuvan lähde: Pixabay Allan Lee



Kuinkas kävikään..